Musiikkitapahtumat Tampereella

Tampere, Euroopan suurin sisämaakaupunki ja Suomen kolmanneksi suurin kunta on tunnettu muun muassa Näsijärvestä, Särkänniemestä kuin laajasta kulttuuritarjonnastaankin. Tästä kaupungista löytyy niin teatteria, festivaaleja kuin muitakin erinomaisia tapahtumia. Matkailijoita se vetää upealla, eri aikakausia sekoittelevalla arkkitehtuurillaan sekä vanhalla tehdasalueellaan.Eläväisestä kaupungista ei myöskään musiikkia puutu, siksipä esittelemmekin muutamia mielenkiintoisia musiikkitapahtumia Tampereella.

Tammerfest

Tammerfest on nykyisin Tampereen Ratinanniemellä järjestettävä festivaali, joka sai alkunsa jo vuonna 1995. Tuolloin se järjestettiin Koskipuistossa, josta tapahtuma siirtyi Ratinanniemeen vuosituhannen vaihteessa. Tämä legendaariseksikin muodostunut festivaali sai innoituksensa Turussa järjestettävästä Down By The Laituri -festivaalista, mutta nykyisin siitä on muodostunut aivan oma käsitteensä. Tammerfestissa kesäistä festivaalikansaa viihdyttävät lukuisat eturivin artistit.

Tampereen Sävel

Tampereen Sävel on Tammerfestista ja useista muistakin musiikkitapahtumista poikkeava siitä syystä, että se järjestetään aina vain joka toinen vuosi. Tämä musiikkitapahtuma keskittyy vokaalimusiikkiin ja tarjoaa kävijälleen monenlaista kuultavaa ja nähtävää. Se sisältää niin kursseja, kilpailuja kuin konserttejakin. Mukana ohjelmassa on myös kuorokatselmus. Tätä vokaalimusiikin tapahtumaa on järjestetty jo 70-luvulta, eli sillä on jo pitkät perinteet.

Blockfest

Jos äsken esittelimme laulun festivaalin, niin nyt on sitten vuorossa puhelaulufestivaali, eli Blockfest. Tämä pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-tapahtumaksi kasvanut festivaali on myyty loppuun jo monena vuonna peräkkäin, eikä sen suosiota näytä pysäyttävän mikään. Jos siis hip hop -tyylinen musiikki osuu omaan makuun, kannattaa tutustua tähän Tampereen festivaalikesän helmeen.

Tampere Jazz Happening

Neljä päivää kestävä, loppuvuoteen sijoittuva jazz festivaali kerää kerta toisensa jälkeen Tampereelle mitä taitavimpia jazz-muusikoita sekä kyseisen musiikkityylin muita ystäviä. Sen tunnelmaa on aina kehuttu lämminhenkiseksi ja onpa sen ote nykyjazziinkin varsin ennakkoluuloton. Näistä ja monista muista syistä se on Tampereen festivaalivuoden ehkä mielenkiintoisin jazzia tarjoava festivaali.Yllä esiteltyjen festivaalien lisäksi Tampereen festivaalikalenterista löytyy monia muitakin erinomaisia tapahtumia, joissa kannattaa niissäkin ehdottomasti käydä ihastelemassa taiturimaista musisointia.